keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Rovellotti Passito, Ghemme Piemonte


Tällainen matkatuliainen tarttui mukaan Piemonten reissulta. Olemme juoneet punaista Rovellottin Ghemmeä vuodelta 2003 jo kohta neljä laatikollista ja tilalla saimme maistaa lisää herkullisia vuosikertoja. Ghemme on alueena varsin mielenkiintoinen ja tuottajia siellä on vain neljä, joista Rovellotti on yksi lemppareistani. Mistäköhän syystä?

Viini on tehty rypäleestä Erbaluce, joka ei itselleni paljon sano, mutta viini kylläkin. Passito on menetelmänä varsin mielenkiintoinen, sillä rypäletertut korjataan syyskuussa ja jätetään kuivumaan jopa maaliskuuhun asti, jotta sokeripitoisuus saadaan sopivaksi. Kyseessä ei siis sinällään ole mikään "late harvest" tai "icewine" vaan ihan oma menetelmänsä, jonka kaltaista näkee paljon muun muassa Veneton alueella. Viini kypsyy pari vuotta ranskalaisissa tammitynnyreissä ennen pullotusta. Kotiin tuomamme pullo oli vuosikertaa 2015, joten se on saanut levätä myös pullossa ainakin vuoden.

Ulkonäkö/väri: Kauniin kullankeltainen

Tuoksu: Aprikoosinen, hunajainen, "hedelmäkiisseli"

Kokonaisuus: 87/100. Hieno jälkiruokaviini lähes kaikkeen. Tuoreille mansikoille tai vaikkapa koville suolaisille juustoille. Hieno juoma!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti