torstai 21. marraskuuta 2019

Vuoden eka Boujolais Nouveau, George Debeouf, Alko 10,90 €


Lokakuisen torstain piristys, Beaujolais Nouveau, ei yleensä juuri yllätyksiä järjestä. Tänä vuonna se sen teki! Viini oli jääkaapissa pari tuntia ja oli noin 14 - 15-asteista.

Ulkonäkö: Hyvin läpikuultavan punainen, reunoilta suorastaan pinkki.

Tuoksu: Löydän tuoksusta aivan ensimmäiseksi mansikkaa, sitten puolukkaa ja muita punaisia marjoja. Tuoksu on hyvin raikas.

Maku: Raikas ja kevyt, mutta yllätykseksi miellyttävän tanniininen ja jälkimaku on mukavan pitkä. Hapotkin kantavat makua kivasti.

Kokonaisuus: 60/100. Ei löydy juurikaan banaania tämän vuoden mehusta. Maku on mehumaisuudesta huolimatta raikas, tanniininen ja mukava. Viilennettynä monikäyttöinen viini, jonka hapokkuus sopii vaikka rasvaiselle kalalle, pizzan kumppaniksi tai vaikkapa herkullisen quichen kumppaniksi. Heti käyttöön. 

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Bottega, Il vino dei Poeti, Brunello di Montalcino 2013, Viking Line 26,90 €


Toinen Viking Linen putiikista mukaan tarttunut viini on tässä. Se one hieman etelämpää, aivan Toscanan eteläreunasta, Montalcinon alueelta.

Väri: Kauniin ruskean punainen, läpikuultavan vaalea.

Tuoksu: Paahteinen, puolukkainen, kevyen tamminen, tanniininen, hilloinen

Maku: Robusti, runsas, voimakkaan tanniininen, hyvin tasapainoinen.

Kokonaisuus: 90/100. Todella laadukas ja tasapainoinen Brunello, joka on juuri nyt parhaimmillaan juotavaksi. Grillatun pihvin ja riistan kaveriksi. Löytö, josta kevyen googlaamisen tuloksena pyydetään jopa 50 $. 


perjantai 17. toukokuuta 2019

Aresti Reserva Sauvignon Gris 2018, Chile, Alko 11,99 €


Tästä viinistä on viime päivinä kirjoitettu todella ylistäviä arvioita. Jätin ne varmuuden vuoksi lukematta ja halusin testata ihan itse.Olin todella yllättynyt, että lähimyymälässämme näitä oli hyllyssä todella runsaasti.

Luulin ensin, että viini olisi kahden rypäleen sekoitus (sauvignon blanc ja pinot gris), mutta näin ei ollutkaan. Lyhyen etsiskelyn jälkeen löysin tietoa Sauvignon Gris-rypäleestä, joka lienee Sauvignon Blancin ja Sauvignon Vertin risteytys tai mutaatio. Annoin myös kertoa itselleni, että rypälettä löytyy lähinnä Bordeaux:n alueelta ja Chilestä eikä se niin hääppönenkään olisi, vähäisen aromikkuutensa vuoksi sitä käytetään lähinnä sekoituksissa. Kuinka väärässä voikaan Wikipedia olla!

Väri: Kauniin oljenkeltainen

Tuoksu: Persikkaa, vihreää omenaa, voimakkaan sitruksinen, lämmin

Maku: Voimakkaan hapokas, runsaan hedelmäinen, mutta pehmeä, voinen viini, jossa on erittäin miellyttävä ja pitkä jälkimaku.

Kokonaisuus: 90/100. Loistava viin! Aivan uskomaton löytö tässä hintaluokassa. Tätä täytyy saada lisää!!! 

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Renato Ratti, Barolo Marcenasco, 2014 Viking Line 29,90 €


Viking Linen putiikista tarttui hihaani tällainen harvinaisuus ja tulin hyvin positiivisesti yllätetyksi.

Väri: Ruskeanpunainen, läpikuultavan vaalea

Tuoksu: Paahteinen, puolukkaa, hapankirsikkaa ja hiven tammea ja tanniinia

Maku: Herkullisen hedelmäinen, erinomaiset hapot ja keskikovat tanniinit. Pitkä, täyteläinen jälkimaku.

Kokonaisuus: 89/100. Loistava viini, joka kaipaa kumppanikseen verisen pihvin. Vaikka hintaa on tuonkin verran, on viini varsinainen löytö, josta voisi maksaa vielä kaksinkertaisenkin hinnan.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Trapiche, Costa y Pampa, Sauvignon Blanc 2016, Buenos Aires


Tällainen poikkeuksellinen herkku tuli vastaan Tampereen Messukeskuksen viinimessuilla tuossa pari viikkoa sitten. Paikalla oli paljon tuttuja ja sana kiiri nopeasti siitä, mitä kannattaa maistaa. Tämä kuului niihin suositeltuihin.

Tuotetta ei ihan vielä saa Alkosta, mutta ilmeisesti kohta saa. Viini on hyvin epätyypillinen sauvignon blanc. Se tulee Argentiinan Buenos Airesin alueelta ja nimestäkin tulee mieleen aivan jotain muuta kuin viini. 

Olisin itse laittanut sokkomaistissa kaikki paukut rieslingin puolesta. Viinissä on valtavasti hedelmäisyyttä, mahtavat hapot ja sitä hunajaista petrolimaisuutta, jota yleensä löydän vain rieslingistä. Viini on myös täysin kuiva. Toki jokunen gramma jäännössokeria saattaa siinä olla, mutta sen nuo hapot kyllä peitivät loistavasti. 

Viini tuskin tulee myytäväksi alle 20 €:n hintaan, mutta kannattaa testata ainakin kerran hinnasta huolimatta.

90/100

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Viu Manent Secret Pinot Noir 2017, Alko 15,12 €


Taaskin löytö erikoiseristä. Alkoholia tässä Chilen Casablancasta tulevassa viinissä on 13,5 %, happoja 5,0 g /l ja jäännössokeria 2,0 g /l.

Väri: Läpikuultavan mehumainen väri

Tuoksu: Paahteinen (alkoholista), puolukkainen, mausteinen, tanniininen

Maku: Kevyt suutuntuma, mutta raikkaat hapot täyttävät suun. Keskikovat tanniinit tuntuvat ikenissä ja jäävät jälkimakuna pitkää suuhun ja nieluun asti. Miellyttävä, jopa yllättävä.

Kokonaisuus: 85/100. Kelpo kumppani vaikka ankalle tai miksei jopa grillatulle, rasvaiselle kalalle. Hyvin  monikäyttöinen viini, joka - kuten pinot noir aina - vaatii ruokaa kaverikseen.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Pierre Sparr Riesling Grande Reserve 2017, Alko 7,89 € , 0,375 l


Pitihän tätäkin kokeilla, kun oli vieläpä pienempi pullokoko ainoastaan tarjolla. Alkon deklaroinnin mukaan viinissä on alkoholia 11,5 % , happoja 6,0 g /l ja jäännössokeria 5 g /l. Tuosta sokerimäärästä hieman jo kavahdan, mutta menee kuivasta vielä.

Väri: Oljenkeltainen

Tuoksu: Ei perinteisen rieslingin petroolia juurikaan. Hedelmäinen tuoksu, josta pystyn erottamaan omenaa, kedon kukkaa ja hunajaa. Viimeksi mainittu liittyy minun tuoksupaletissani hyvi usein riesling-rypäleeseen.

Maku: Melko hapokas, runsas, pitkä jälkimaku, jossa siinäkin hunajainen vivahde.

Kokonaisuus: 80/100. Raikas, kelpo riesling, mutta jotain puuttuu. Hapot ja sokeri eivät ole tasapainossa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että sokeria on liikaa.

Join tätä pariloidun tonnikalapihvin kumppanina ja siinä se toimi ihan hyvin. Ei kuitenkaan mikään huippukokemus.

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Adobe Reserva Sauvignon Blanc Organic 2018, Alko 11,13 €


Tällainen puteli tarttui minuun lähimyymälän erikoiseristä. Pakkohan niitä on välillä testata! Viinissä on alkoholia 12 %, happoja 5,9 g /l ja jäännössokeria vain 1 g /l.

Väri: Hyvin hennon keltainen

Tuoksu: Herukkainen, sitruksinen, kukkea, omenainen

Maku: Suun täydeltä raikkautta ja hapokkuutta. Raikas ja mineraalinen viini.

Kokonaisuus: Joskus tässäkin hintaluokassa yllättyy positiivisesti! Erinomainen, hyvin tehty, tasapainoinen ja miellyttävä viini.

87/100. Loistava kumppani tomaattiselle hummerikeitolle, jonka resepti löytyy osoitteesta: http://jokkerinruokatorvi.blogspot.com/2019/03/herkullinen-hummerikeitto.html


torstai 28. maaliskuuta 2019

Leth Simply Wow! 2017, Alko, 14,49 €


Muutaman kerran vuodessa kokoontuva pikkuporukkamme maisteli taas neljä viiniä sokkona. Saamme eteemme vain lasin viiniä, mutta muuta emme tiedä. Sokkopruuvimme aloitusviini, josta sentään onnistuin arvaamaan sen verran, että viini on tuotettu Euroopassa. Toinen, melko selkeä havainto oli, että kyseessä on monen rypäleen sekoite.

Viinissä on alkoholia 13 %, happoja 5,3 g /l ja jäännössokeria 4 g /l. 

Väri: Hennon vaaleankeltainen

Tuoksu: Hunajaa, sitrusta, persikkaa, yrttejä

Maku: Hieman makea ensituntuma. Hyvät hapot ja pitkä jälkimaku. Tasapainoinen, voinen.

Kokonaisuus: 80/100. Mukava, hyvin tehty viini. Kelpo sekoitus rieslingiä, Gruner veltlineria ja Roser veltlineria. Hapot säilyvät hyvin viinissä myös hieman lämmetessä. Kelpo kaveri vaalealle, vähärasvaiselle kalalle. Hapot eivät kovin rasvaista kalaa taita.

Sileni The Lodge Chardonnay 2017, Alko 18,85 €


Sokkopruuvimme toinen viinikään ei mennyt oman arvaukseni osalta ihan nappiin. Onneksi on vielä mahdollisuus kehittyä. Rypäleen kyllä tunnistin, mutta tuottajamaan suhteen mentiinkin sitten jo aivan metsään.

Viinissä on alkoholia 13 %, happoja 5,3 g /l ja jäännössokeria 3 g /l.

Väri: hennon oljenkeltainen

Tuoksu: paahteisuutta, tammea, kukkaketoa, herukkaa, persikkaa

Maku: Kuivahko, runsas hedelmäisyys täyttää suun, sitruksinen ja voinen viini.

70/100. Ok chardonnay, joka olisi hyvin voinut olla Euroopastakin. Jälkimaku kuitenkin melko lyhyt ja viinin hieman lämmetessä viinistä tulee melko lattea. Ehdottomasti tarjoiltava hyvin viileänä.

Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2016, Alko 21,90 €


Sokkopruuvin kolmas viini meni sekin omalta osaltani aivan metsään. Veikkasin vanhaa maailmaa/Eurooppaa, mutta ryökäle olikin uuden maailman tuotoksia Uudesta Seelannista. Viinissä on alkoholia 13,5 %, happoja 5,3 g /l ja jäännössokeria ei deklaroida laisinkaan.

Väri: Hennon tiilenpunainen 

Tuoksu: Paahteinen, tanniininen, yrttinen ja hieman nahkainen

Maku: Raikkaan hedelmäinen, melko tanniininen. Hyvä rakenne ja pitkä jälkimaku. Selkeästi nuori viini, joka voisi kestää hieman varastointiakin.

Kokonaisuus: 80/100. Ei ihan hintansa väärti nyt juotavaksi, mutta saatta kehittyä ikääntyessään ja tanniinien pehmetessä, vaikka kierrekorkkiviini onkin. Ihan ok Pinot noir.

Cecilia Beretta, DOC Valpolicella Ripasso 2016, Alko 16,49 €


Tässä miellyttävästi yllättänyt viini ei sokkomaistelussa osunut edes oikeaan maahan. Viinin savuisuus johdatti minut aivan hakoteille.

Viinissä on alkoholia 13,5 % ja happoja 5,8 g /l. Jäännössokeria löytyy peräti 8 g /l. 

Väri: Hieman ruskeaan vivahtava, mutta kuitenkin selkeästi nuorehkon viinin väri.

Tuoksu: Voimakkaan savuinen, paahteinen ja yrttinen.

Maku: Täytyy sanoa kuten viinilehdessä, maku seuraa täysin tuoksua. Savuisuutta tuli minun nenääni aivan tuutin täydeltä. Aivan kuin lasiini olisi tumpattu tupakka. Maku on toki myös runsaan hedelmäinen ja viinissä on happorakenne kyllä kunnossa. Viini ei ole kovinkaan tanniininen, mutta jälkimaku on pitkä. Tämä maistuisi melko mukavasti bisteca fiorentinon kumppanina

Kokonaisuus: 83/100 Hyvinkin hintansa väärti, vaikka makeus hieman alkaa jo vaivata minun makumieltymystäni.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Prunotto Bansella 2016, 19,98 € , DOCG Nizza

Tällainen herkkupala löytyi paikallisen monopolin erikoiseristä. Sanon "herkkupala" siksi, että yksi meni viikko sitten ihan ilman sen kummempia analyyseja. Ainakin silloin se maistui mahdottoman hyvältä. Nyt sitten uusinta hieman analyyttisemmin:

Jostain syystä Alkon nettisivulta löytyy tuote, muttei mitään tietoa viinin muista ominaisuuksista paitsi "barbera". Itse muistan myymälän hintalapun reunoilta sen, että jäännössokeria on vain 1 g / l ja pullon takaetiketti kertoo alkoholipitoisuudeksi 14,5 %. Varsinkin tuo jäännössokerin vähäisyys ja piemonelaisuus sai minut tarttumaan pulloon...

Ulkonäkö/Väri

Vaikkei viini mikään vanhus olekaan, on siinä jo selvästi reunoilta orastava tiilenpuna havaittavissa.

Tuoksu

Paahteinen, hilloinen, marjaisa ja kenties hieman leivontamausteita muistuttava tuoksu. Paahteisuus, joka tulee korkeasta alkoholipitoisuudesta, peittää alleen paljon tuoksuja ensi alkuun ainakin.

Maku

Todella raikas ja marjaisa ensimmäinen suutuntuma. Selkeästi
vielä kovat tanniinit, jotka antavat osviittaa varastointipotentiaalista yhdessä raikkaiden happojen kera.

Raikas ja monikäyttöinen viini grillatulle lihalle, pataruoille ja miksei myös koville, suolaisille juustoille. Omasta mielestäni suoranainen löytö!

90/100

lauantai 9. helmikuuta 2019

Love Cabernet Sauvignon 2017, Oak aged, Finca las moras, 10,98 €


Tällainen tarttui hihaan lähimyymälästä. Jossain takaraivossa oli ohut muistikuva, että juuri tätä viiniä olisi jossain kehuttu, mutta missä? Piti ottaa selvää asiasta.

Ulkonäkö/väri: Lievän sinertävän punainen reunoiltaan, mutta muute hyvin tumma viini.

Tuoksu: Paahteinen, tanniininen, tammea, tummaa marjaa ja yrttejä

Maku: Todella miellyttävät hapot täyttävät suun. Miellyttävät tanniinit, jotka taipuvat lähes mihin tahansa ruokaan.

Kokonaisuus: Erinomaisen tasapainoinen ja ryhdikäs kokonaisuus. Raikas, hapokas ja täyteläinen paketti. Huomattavasti enemmän kuin hintansa väärti.

89/100

Huomionarvoista näissä numeerisissa arvioinneissa on se, että arviointi on aina suhteessa viinin hintaan/tyyliin/rakenteseen yms. hyvinkin subjektiiviseen arvioon. Jos 100 €:n viini saa 90/100 tai vastaavasti 11 €:n viini saa 89/100 ei näitä voi mitenkään verrata keskenään. Arvio on aina suhteellinen.  

perjantai 25. tammikuuta 2019

Roberto Sarotto Barbaresco Riserva 2013, 23,09 €


Pitkästä aikaa taas uutta testaamassa. Alkon erikoiserästä löytyi tällainen italiano, jota oli ihan pakko kokeilla. Viinissä on tuotetietojen mukaan alkoholia 14 %, sokeria 3 g /l ja happoja 5,2 g /l. Ihan hyvät lähtökohdat Barbarescolle.

Ulkonäkö/väri: Viinissä on selkeästi jo hieman ruskeaan vivahtava sävy, joka kertoo luonnollisesti sen, että juoma ei ole ihan uusinta satokautta.

Tuoksu: Paahteinen, tummaa marjaa, herukkaa, tannineja, ehkä hieman tammeakin.

Maku: Melko voimakkaan paahteinen ensipuraisu, jota seuraavat mukavat, suuntäyttävät hapot. Myös lempeää hedelmäisyyttä havaittavissa. Mukavat tanniinit supistavat kivasti ikeniä ja viinillä on hyvinkin vielä varastointipotentiaalia sekä tanniinien että happojen puolesta. Ei kuitenkaan enempää kuin ehkä pari vuotta.

Kokonaisuus: Erittäin miellyttävä viini, jota kannattaisi ostaa muutama pullo varastoon! Hyvin tasapainoinen ja hyvin tehty, jalo juoma.

88/100